Ystäväpariskunta alkoi vältellä, kun aloin ehdotella TB:n keikkaa. Rakas mieheni tietää, miten tärkeää minulle on, että pääsen keikalle, joten hän lupautui lähtemään, vaikka Lohjan jäljiltä oli vähän vaimea olo.

Virgin Oilissa (jonka olemassaolosta minulla ei ollut ennen selkeää kuvaa edes. Piti googlata paikka) näytti olevan vähän aikuisempaa sakkia kuin muualla. Nyt päätin taas vapautua maallisesta hahmostani ja tutustuin englantia puhuvaan baarimikkoon. Ilta meni sutjakkaasti mieheni kanssa TB:tä odotellessa ja kun he tuliuvat, niin maailma räjähti.

Keikka oli ylimaallinen. En voi käsittää, miten Aholan ääni raastaa ja riipii, välillä käskee ja huudattaa ja tekee ainakin minusta aivan sekapäisen. Ja kun annan mennä, se on vapauttavaa ja puhdistavaa. Kitaristitkin panivat parastaan, ja Kuokkanen on x. Oli pakko panna x, koska en ole keksinyt sopivaa adjektiivia. "Loistava" ja "mahtava" kuulostaa laimealta. Ehdotuksia?

Mieheni otti runsaasti kuvia ja heikkotasoisia videonpätkiä, joita sitten on katseltu ja fiilistelty -tai minä kai oikeastaan.

Keikan päätteeksi pojat kättelivät yleisöänsä ja lähtivät aika tyytyväisen näköisinä pois. Yhtäkkiä tajusin, että Ahola oli tulossa juuri kohti. Yksi tyttö nakitti hänet nurkkaan ja jutteli ja minä päätin olla seuraava. Ahola ryhtyi kättelemään, mutta minä jotenkin livahdin halaamaan. En saanut kylläkään oikein mitään sanotuksi ja vetäydyin sivuun antaakseni tilaa seuraaville. Seuraavaa ei sitten kuulunutkaan ja minä vaan seisoin ja katselin. Hitaasti tajusin, että Ahola katsoi edelleen minuun odottaen kai jotain kommenttia mahtavasta keikasta. Tuijottelustani hieman hämmentyneenä hän sitten  veikisteli minulle ja lähti. Minä olin kyllä muissa maailmoissa, joten vaikka harmittelin seuraavana päivänä, se oli täysin turhaa. Puhe ei vaan kulkenut.

Kehuin keikkaa kyllä nettisivuilla enkä ollut todellakaan ainoa. Paras minun elämässäni.

Tiita Metallisydän

Tarjoutui tilaisuus mennä Lohjalle seuraamaan Teräsbetonin keikkaa. Siellä sitten poikettiin mökkimatkalla.

Tällä kertaa oli tarkoitus ihan selvin päin seurata menoa, mutta se oli kertakaikkinen virhe.

Mieheni kanssa kahdestaan yritettiin pysyä hereillä puoleen yöhön, ei ollut mitään puhuttavaa, väsytti ja otti päähän maalaisten mekastus.

Ravintola Lohessa oli kauhean pieni esiintymislava. Onneksi pääsin katselemaan ja kuuntelemaan sivusta soittomeininkiä, mutta tunsin koko ajan olevani minä, erilainen ja ärtynyt. Rantanen soitti väärin, Järvinen lauloi huonosti ja Ahola tuntui pidättelevän eikä antanut tulla täysillä. 

Olin löytänyt tässä vaiheessa paitsi TB:n sivut, myös Aholan omat sivut. Aloin purkaa Aholalle pettymystäni. Ahola vaikutti vastauksessaan hämmentyneeltä ja tarjosi selityksiä, miksi näin oli päässyt käymään. Näin jälkikäteen tajuan hyvin, miksi fiilis ei päässyt nousuun. Itsestänihän se oli kiinni.

Seuraavalla kerralla en antaisi itseni häiritä itseäni. Ja vaikka teemana ja kiertueen nimenä Terve elämä kiehtoikin, ehkä en kuitenkaan olisi aivan terveellisesti. Sen voi tehdä keikkojen välillä ihan hyvin...

Tiita Metallisydän

Liput ostettiin hyvissä ajoin kesän alussa internetin kautta. Uhrasin muutaman ajatuksen sille, mitä laittaa päälle ja meninkin kauppaan ostaakseni uuden topin. Kuten tavallista, masennuin täysin ja jouduin hyväksymään tosiasiat tosiasioina. Päädyin kotona yhteen pirteään toppiin, uuteen kylläkin, ja päätin unohtaa nuorisolookin. Olin suunnitellut lainata metallivyön lapseltani, pukeutua mustaan ja yrittää olla ikäistäni huomattavasti nuorempi hevityyppi, mutta luovuin siis siitä. Ei minua siellä kukaan huomaa.

Mieli oli siis maassa jo lähtökuopissa, eikä se ainakaan noussut pikkuriidasta ennen lähtöämme.Näin jälkikäteen arvelen muuten niin kiltin mieheni olleen hiukan mustasukkainen. Ei sen puoleen, minä en olisi lähtenyt mistään hinnasta katsomaan nuoria naisia, vaikka olisivat kuinka hyviä muusikoita. Otan sen siis rakkaudenosoituksena, että hän lähti ja oli suojanani koko ajan.

Minua jännitti hillittömästi. Löydämmekö perille, löydämmekö perille ajoissa? Tikkurila oli muuttunut täysin parinkymmenen vuoden aikana, eikä siellä tuntunut olevan mitään tuttua maamerkkiä.
Odotus alkoi käydä sietämättömäksi kymmenen pinnassa, kun olimme istuneet sopiville paikoille. Oli ihan pakko huitaista pari (kolme) tequila shottia jännityksen lieventämiseksi. Kun edelleen lieventelin jännitystä muutamilla votkapaukuilla, aloin pelätä, että TB ei ehdi aloittaakaan, kun alkaisin olla liian rento, sillä juhliminen on jäänyt tosivähälle aikuisiässä eikä tarpeellista vastustuskykyä siis ole käytettävissä.

Lopulta he tulivat. Pelkään ihmisjoukkoja, mutta hankitun rentouden ansiosta tungin rohkeasti kohti lavaa.
Kukaan ei töninyt eikä ollut ahdasta. Seisoin aika lähellä lavaa, Rantasen suunnassa ja musiikki vei heti mukanaan. Unohdin itseni ja liityin sotureiden joukkoihin. Tunsin olevani osana pursuilevaa rakkautta.
Lauloin mukana, minkä kurkusta lähti, ja nyrkki heilui alusta loppuun uhmakkaasti ilmassa. Välillä huomasin osuvani edessä olevaan nuoreen mieheen, mutta eipä tuo välittänyt. Minun mieheni taas seisoi takanani suojelemassa, ettei minuun osuttu. Edestäni lähti mustatukkainen nuorimies hakemaan juomaa ja minä puikahdin Rantasen jalkojen juureen huitomaan. Seisoin kovaäänisen edessä ja tunsin, kuinka housut lepattivat äänen voimakkuudesta. Minulla oli mukana korvatulpat, mutta taskuun ne jäivät. Aholaa näin silloin tällöin, Kuokkasta en yhtään ja Järvisen vilaukselta. Rantanen oli näköpiirissä ja veti hyvin mielestäni. Tosin hänen omat kommenttinsa verkossa kertoivat muuta soitosta, mutta niinhän hän aina vähättelee musisointiaan. Oli miten oli, minä olin metallihurmoksessa enkä valita yhtään. Keikan jälkeen tunsin, että elämääni varjostavat ikävät asiat oli unohdettu ja kaikki anteeksiannettu.

Mieheni otti minulle kuvia keikasta, videoklippejäkin, joista huomasin, että jäi paljon näkemättä, kun seisoin liian lähellä. Mieheni kehui keikkaa, vaikkei hänestä soturia tullut. Katselimme kuvia seuraavana päivänä, kun käteni olivat maitohapoista kipeät, eikä ääntä tullut. Onneksi keikka oli perjantaina, että minulla oli aikaa hankkia ääneni takaisin maanantaiksi, olenhan äänityöläinen. Mentiin mieheni kanssa mökille ja saunaan. Siellä löylyt pehmensivät kipuilevia käsiä ja helli äänijänteitä.

Pitkin kesää tulin maininneeksi yhdelle jos toiselle aikomuksestani mennä seuraamaan TB:n keikkaa. Kun vastaanotto yleisesti ei ollut erityisen järkyttynyt, rohkaistuin edelleen. Ehkei olisikaan ihan järjetöntä keski-ikäisen hurahtaa fanikulttuuriin ihan perusteellisesti?.. Silmien pyöritystä jouduin myös kohtaamaan, mutta
harvemmin. Ehkä porukkaa kävi sääliksi.
Aina välillä kuului jotain uutisia: luin Aholan haastatteluja ja asiantuntijalausuntoja milloin mistäkin asiasta. Erityisesti vaikutuksen teki K-kaupan lehdessä ollut juttu Aholasta ja terveellisestä ruoasta. Ajattelin lämmöllä miestä, joka aivan ilmeisesti ajattelee, mikä vaikutus idolilla on ravitsemusasioissa. TB:n ihailijoita riittää myös ikäskaalan toisessakin päässä eli lapsissa. Kauniisti ja rohkaisevasti Ahola puhui kasviksista, vaikka sivulauseessa kävi ilmi, ettei ehkä realismi kohtaa tavoitteita. Toisaalta taas kesäjuttua revittiin matkustajia häiritsevästä humalaisesta Aholasta, joka lempataan junasta Lempäälässä. No mikä rokkimies se sellainen on, joka ei viinan kanssa läträämisestä joudu otsikoihin.
Kesällä keikkaa odotellessa odotukset kasvoivat valtavasti ja lopulta aloin jännittää, pystyisikö Teräsbetoni vastaamaan kohta aivan mahdottomiin vaatimuksiin. Elokuu saapui ja vapaus päättyi. Työ alkoi vuorotteluvapaan jälkeen nihkeästi ja Vantaan keikka lähestyi ja Teräsbetonin keikkakesä lähestyi loppuaan.

Välillä alkoi turhautuneisuus vaivata, kun kukaan ei löydä sivujani. Toivoin saavani yhteyden samoinajatteleviin keskiksiin (keksimäni lempinimi ikäisilleni). Aioin lopettaa sivut kevääseen, mutta
ehkä tässä saa selvennetyksi sekaisia ajatuksiaan.

Kesä meni maalla, ja hoilasin kasvihuoneessa erityisesti Myrskyntuojan kappaleita mp3:n ryhdittämänä. Chilit ja paprikat saivat osansa tahdonvoimaa ja metallia ja komeita niistä tulikin. Mökkinaapurit eivät ehkä osanneet arvostaa, kun taivas lyö tulta aamusta iltaan ja teräksen varjo on sellainen, mutta enpä tullut kysyneeksikään. Koirat sentään hiljenivät villeimmissä kohdissa.
   Alkukesästä pyörittelin ajatusta osallistua jollekin festarille, jossa TB esiintyisi, mutta kukaan ei ollut halukas tulemaan mukaan. En usko, että seuranpuute varsinaisesti olisi johtunut Teräsbetonista, vaan yksinkertaisesti festareiden luonne ei tunnu ystävistäni houkuttelevalta. No en minäkään varsinaisesti halunnut juuri festareille, joten ilahduin suuresti, kun huomasin, että Vantaalla olisi mahdollisuus nähdä ja kokea TB ravintoalmiljöössä. Tätä tilaisuutta odotan kovasti ja olen iloinen, että mieheni lupasi tulla mukaan sekä ystäväpariskunta myös.

Olin kesän alussa suunnitellut, että menisin poikani kanssa Deep Purplea katsomaan elokuussa, mutta jouduin valitsemaan: Teräsbetoni voitti, enkä epäröinyt hetkeäkään.