Kohottauduin hitaasti polviltani ja nyrkki nousi uhmakkaasti. Energia virtasi ja tunsin veren kuohuavan ja sydämeni lyönnit tykyttivät ohimoissa. Saattaisi luulla, että moinen olisi terveydelle vaarallista, kun on keski-ikäisestä kyse, mutta mikään kauhea ei voi tuntua niin hyvältä ja oikealta.

Pian osasin biisit ulkoa. Minun täytyi osoittaa mielenlujuutta, etten puhkeaisi tb-lauluun missä hyvänsä. Edes hyräily ei tulisi kysymykseen. Parin hämärän kalastelun jälkeen tajusin, että ikäisteni mielestä Teräsbetoni ei ole sopivaa kuunneltavaa, se on lapsellista ja hölmöä. Myös nuorisolta tuli vastaavia kommentteja. Kun ympäristö suhtautui noin vihamielisesti, päätin pysyä kaapissa ja ovi tiukasti kiinni.

Perheeltäni oli mahdotonta Teräsbetonia salata, mutta he ymmärsivät ja ymmärtävät edelleen. Tosin he eivät jaa käsityksiäni TB:n ylivertaisuudesta. Lempeää vitsailua joudun joskus kuulemaan, mutta tiedän, että se tapahtuu rakkaudellisesti.

Seuraava askel oli levykauppa. Yllätyin kuullessani, että uusi levy oli äskettäin ilmestynyt. Muusikot olivat olleet promoamassa sitä ja näin myöhästyin tästä tilaisuudesta. Levyt kassissa painelin kotiin ja alkoi
keskeytymätön ja intensiivinen kuuntelu. Se johti lievään addiktioon: yhteen aikaan en päässyt sängystä ylös ennen kuin molemmat levyt olivat pumpanneet energiaa. Olen varsin flegmaattinen, joten tuplat olivat aina tarpeen.

Aloin hioa alkeellisia tietsikataitojani. Löysin internetistä Tb:n fanisivut ja tutustuin muusikoiden mietteisiin. Paljoa ei sieltä irronnut, mutta olen vähään tyytyväinen. Minua alkoi kuitenkin huolestuttaa, kun huomasin, että muut fanit olivat murkkuikäisiä. Jaan mielelläni ajatuksiani tästä(kin) aiheesta kenen hyvänsä kanssa, mutta entä nuoriso? Ei taida meikä kiinnostaa. Eli kaapissa edelleen.

Tiita Metallisydän